Hyppää sisältöön
""

Tositarinoita

Kaikki perheet tarvitsevat joskus tukea. Joskus ongelmat ja huolet saattavat kasvaa suuriksi ja silloin on tärkeää tietää, että apua on saatavilla. Tositarinoissa kuvataan minkälaista apua ja tukea maahanmuuttajaperheet ovat saaneet lasten ja perheiden palveluista ja järjestöiltä.

Tositarinat

Apua lastensuojelulta jo ennen lapsen syntymää

Marie on yksinhuoltaja saadessaan toisen lapsensa. Ultraäänitutkimuksessa selviää, että vauvalla on sydänvika ja Marie on huolissaan, miten hän jaksaa hoitaa sekä vauvaa että pientä koululaistaan.

Lue lisää lastensuojelun avusta

Äiti ei jaksa yksin

Äiti on tullut Suomeen kuuden lapsensa kanssa. Arki uudessa maassa on vaikeaa ja äiti uupuu. Päiväkodin työntekijät huolestuvat, kun lapset alkavat tulla paikalle yhä harvemmin. Äidin kanssa keskustellaan ja yhdessä sovitaan, että pyydetään apua sosiaalihuollosta.

Lue lisää äidin jaksamisesta

Apua lapsen neuropsykiatrisiin vaikeuksiin

Perheeseen kuuluu äiti, isä ja kaksi poikaa. Viime aikoina pojilla on ollut vaikeuksia. Toisella heistä on keskittymisvaikeuksia ja hän joutuu helposti tappeluihin koulussa. Opettaja ja koulukuraattori kutsuvat vanhemmat keskustelemaan.

Lue lisää avusta nepsy-vaikeuksiin

Väkivalta perheessä

Nelihenkisessä perheessä on raju riita, jonka vuoksi naapuri soittaa poliisille. Asiaan puututaan ja tilanne näyttää rauhoittuvan. Seuraava riita on kuitenkin vakavampi: isä lyö äitiä ja lasta ja nämä pakenevat turvakotiin. Vaikeuksista huolimatta perhe haluaa selvittää asiansa.

Lue lisää väkivallasta perheessä

Nuori on vaikeuksissa

12-vuotias Asif varastelee ja tappelee. Vanhemmat ovat voimattomia. Koulu ja lastensuojelu yrittävät auttaa, mutta Asifin käytös vain pahenee. Lopulta perheen kanssa päätetään, että Asif sijoitetaan hetkeksi pois kotoa.

Lue lisää nuoren vaikeuksista

Ristiriidat nuoren ja vanhempien välillä

Teini-ikäinen Amal riitelee usein vanhempiensa kanssa. Vanhemmat eivät hyväksy Amalin käytöstä eikä Amal vanhempiensa tiukkaa kuria. Riidat pahenevat. Amal karkaa nuorten turvataloon.

Lue lisää ristiriidoista

Lapsella ei ole pysyvää kotia

Annan vanhemmat käyttävät runsaasti päihteitä, eivätkä huolehdi tytöstä. Lastensuojelun täytyy sijoittaa pieni tyttö toistuvasti pois kotoa. Tilanne pahenee. Annan isä kuolee eikä äiti pääse jaloilleen. Lastensuojelu järjestää Annalle sijaisperheen.

Lue lisää, kun pysyvää kotia ei ole

Sanasto

Lastensuojeluun liittyy monia käsitteitä. Sanastossa kerrotaan mitä tärkeimmät käsitteet tarkoittavat.

Näytä sanasto

Sulje