Hyppää sisältöön

Apua lapsen nepsy-vaikeuksiin

Lasten nepsy-vaikeudet eli neuropsykiatriset vaikeudet ovat yleisiä. Nepsy-vaikeudet liittyvät aivojen toimintaan.

Perheessä on äiti, isä ja kaksi poikaa. Pojilla on vaikeuksia. Toisen pojan on vaikeaa keskittyä koulussa, ja hän joutuu helposti tappeluihin. Koulu ehdottaa, että perheelle pyydetään apua sosiaalihuollosta. Vanhemmat eivät ensin luota viranomaisiin. Pian he kuitenkin huomaavat, että koko perhe saa apua. Apua antavat sosiaalihuolto, terveydenhuolto ja koulu.

Vanhemmilla on huoli lapsistaan

Perhe on muuttanut kaksi kertaa isän työn takia. Isä on paljon pois kotoa ja tekee työtä välillä myös yöllä. Poikien iät ovat 6 vuotta ja 11 vuotta.

Vanhemmilla on suuri huoli 11-vuotiaasta pojasta. Hänellä on ongelmia koulussa. Poika ei jaksa keskittyä, ja hänen on vaikea oppia asioita. Muutot ja koulun vaihtaminen ovat pahentaneet ongelmia.

Opettaja ottaa yhteyttä vanhempiin ja pyytää heitä keskustelemaan koululle. Opettaja ja koulukuraattori sanovat, että poika kannattaa lähettää tutkimuksiin. Niin selviää, miten poikaa voidaan auttaa.

Äiti ei ensin halua tutkimuksia. Keskustelun jälkeen vanhemmat suostuvat siihen, että poika lähetetään tutkimuksiin sairaalaan.

Myös 6-vuotiaasta pojasta on huolta. Hän on kotona äidin kanssa. Pojalla on ylipainoa. Poika ajattelee, että hän on muita huonompi. Hän ei halua oppia uusia asioita, esimerkiksi pyörällä ajamista.

Ongelmiin löytyy syy

Tutkimuksissa selviää, että 11-vuotiaalla pojalla on Aspergerin oireyhtymä. Se on aivojen kehityshäiriö, joka on melko yleinen. Aspergerin takia poika käyttäytyy eri tavalla kuin muut, mikä aiheuttaa helposti riitoja. Kun poika ei osaa ilmaista tunteitaan vaikeassa tilanteessa, hän lyö.

Aspergerin hoitona käytetään nepsy-valmennusta. Perhe saa nepsy-valmennusta 10 kertaa. Poika oppii uusia tapoja toimia. Vanhemmat oppivat, kuinka he voivat tukea ja ohjata poikaa.

Vanhempien kanssa sovitaan myös, että pyydetään apua sosiaalihuollosta.

Koko perhe saa apua

Sosiaalihuollon työntekijä tulee käymään perheen kotona. Keskustelun aikana äiti kertoo, että hän on väsynyt. Äiti ilahtuu siitä, että työntekijä haluaa auttaa koko perhettä ja molempia poikia.

Työntekijä tekee palvelutarpeen arvioinnin eli hän suunnittelee, mitä palveluita perhe tarvitsee. Yhdessä sovitaan, että perhe alkaa saada perhetyön apua.

Perhetyöntekijä alkaa käydä perheen kotona joka viikko. Hän neuvoo vanhempia, miten vanhemman pojan kanssa kannattaa toimia.

Poika saa tukea myös koulussa, ja siellä alkaa mennä paremmin. Poika oppii toimimaan muiden lasten kanssa.

Pienempi poika aloittaa esikoulun ja saa sieltä kaverin. Pian poika kertoo, että hän haluaa opetella ajamaan pyörällä. Hän haluaa pyöräillä kaverinsa kanssa. Vanhemmat ovat iloisia, kun ongelmiin löytyy ratkaisuja.

Perhe päättää hakea tuetulle lomalle. Tuettuun lomaan saa rahallista tukea, ja lomalla on valmiit ruoat ja lapsille ohjelmaa. Näin vanhemmat saavat aikaa myös toisilleen.

Lue seuraavaksi

Väkivalta perheessä

Lue lisää väkivallasta perheessä

Nuori on vaikeuksissa

Lue lisää nuoren vaikeuksista

Riidat nuoren ja vanhempien välillä

Lue lisää riidoista

Sanasto

Lastensuojeluun liittyy monia käsitteitä. Sanastossa kerrotaan mitä tärkeimmät käsitteet tarkoittavat.

Näytä sanasto

Sulje